Kesäleiri osa 6.

Peppi, voidaanko lähteä ostamaan irtonamuja iso pussillinen? Rakennusurakka on ollut hirmuinen ja nyt tarvitaan pientä herkuttelua

Joka päivä ollaan kaivettu jokin uusi kone esille ja testaukseen. Vielä viimeisellekin leiripäivälle riitti jokin kone – omppukone ja sen Photoshop. Huvikummun tornin ylimmäiseen huoneeseen tapettia ei tahtonut oikein kunnolla löytyä. Suskilla oli kuitenkin visio. Edellisen yön pikkutunteina Ninnillä tuli mieleen tapetin rakentaminen. Sitä kokeiltiin alustavasti edellisenä iltana, mutta suosiolla jätettiin paneelitapetin rakennus seuraavaan päivään tuorein silmin.

Tapettia oli hyvä rakennella sillä aikaa, kun liima kuivui. Pattexista (ei sisällä tuotesijoittelua) on tullut kerhomme juttu! 😀 Sillä liimataan kasaan kaikista epätodennäköisimmätkin yhdistelmät. Nyt sitä käytettiin majakan valon alustaan.

Huvikummusta laatikosto ei löytänyt lopullista sijoituspaikkaansa ärsytysharmituksen takia ja tilalle tulikin jotain uutta tyyliä. Laatikkohylly saikin uuden elämän täysin yllättäen tulleesta ideasta testata sitä toisinpäin seinälle. Sen uusi koti tuleekin yksiöön ja väritys muuttuu hieman aikaisemmasta.

Maalausvaihe on vielä hieman kesken, mutta oli pakko sovitella jo paikalleen.

Marita oli reippaana aamulla käynyt jo kirppistelemässä ja tehnyt hyviä löytöjä: kuten kuvassa olevan koiran. Uuteen mökkiin koiran lisäksi oli saatu paikalleen ovet ja ikkunat, mitkä oli maalattu.

Kattoikkunaa ja sen väritystä mietittiin yhtiökokouksessa. Tarkkaa päätöstä ei ihan saatu, mutta tuloksen näkee varmasti jossain vaiheessa Maritan blogilta. Parveen oli sahattu jo tukipalat valmiiksi, mutta se sai odottaa hetken, kun taas palattiin tuohivirsujen pariin.

Terhin kouluprojekti alkoi vanhojen hyllyjen maalauksesta. Sitä ennen oli soviteltu lattiaa paikalleen. Väriksi valikoitui vaalea, jotta tulee valoisuutta ja iloisen kirjavat luokkahuoneet pääsevät oikeuksiinsa.

Ruokakuvia osa 357: Tänään lounaana oli kanasalaattia kaikilla herkuilla! Kun vähän tankkaa niin taas jaksaa tehdä töitä. 🙂

Savupiippua päästiin asettelemaan paikalleen alustavasti, kun tiiliä oli saatu kiinni alimpaan palaan. Jokainen tiili on leikattu kanamunakennosta ja sitten maalia, maalia, maalia, lakkaa, lakkaa, lakkaa, saumausta, pyyhintää ja sitten valmis lopputulos! Olohuoneeseen valmistettu ananasikkunakin näkyy tässä kuvassa uusien raamien kanssa.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Tämä on ollut aivan ihana viikko, mikä on yhdistänyt kerholaisiamme. Kiitos meidän Klubiemännälle, joka mahdollisti tämän sekä kaikille osallistuneille!

Mainokset

One thought on “Kesäleiri osa 6.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s